Melisa Lorenzo on rikkaan perheen ainut lapsi. Hän sai kaiken mitä halusi. Ja eräänä tiettynä aurinkoisena lauantaina - hänen syntymäpäivänään - hän halusi oman talon. "Minä haluan oman talon!" Melisa kiljahti ääni kiirien ympäri laajaa eteishallia. "Sinä saat sen, kultaseni", hänen väsynyt äitinsä lupasi. Melisa nyökkäsi tyytyväisenä ja lähti sipsuttelemaan taidokkaita ranskalaisia portaita pitkin yläkertaan. 'Mitä me teemme tuon tyttösen kanssa', äiti kuiskasi miehelleen, eversti Lorenzolle. 'No, me ostamme tontin, jolle hän saa rakentaa aivan oman talon, annamme hänelle myös 4800 simeleonia sen tontin hinnan lisäksi.' Hänen vaimonsa epäili hetken, mutta myöntyi lopulta. Melisa juoksi pirteänä alakertaan. "No? Minkälainen se talo on?" Melisa huudahti naama leveässä hymyssä. "Tulehan, kultaseni", hänen isänsä vastasi ja vinkkasi silmää. Hän nousi vanhaan Porcheensa ja ajoi isolle mutta tyhjälle tontille. "M-mi-?" Melisa änkytti silmät täyttyen kyynelistä. "Tämä on sinun kotisi. Aloitusrahaa saat 4800 simeleonia, niillä pääset alkuun", hänen äitinsä sanoi vakavana, hyppäsi autoon ja kaasutteli everstinsä kanssa pois. 'Miten he saattoivat jättää minut yksin?' Melisa ajatteli. 'Tämä tonttikin on aivan autio; täällä ei ole mitään.'

Tässä on Melisa Lorenzo, rikkaan perheen ainut lapsi. Tämä neitokainen on perhetavoitteinen oinas, ja hän haluaa tulla terästitaaninaiseksi. Hän haluaisi miehen, jolla olisi mustat hiukset, eikä läskiä yhtään. Hajukin olisi paha asia.

Melisa on siisti; 6, menevä; 7, laiska; 3, vakava; 3 ja kiltti; 6.

'Siis eihän näillä 4800 saa yhtään mitään', Melisa ajatteli samalla kun hypisteli rahoja taskussaan. 'No, katsotaan mitä saan aikaiseksi.'

"Yyh!" Melisa nyrpisti nenäänsä aikaansaannokselleen. "Eipä ole häävi talo, eipä ole", hän voivotteli ja pudisteli päätään. "Onneksi telkkarin ja puhelimen sain hankittua; kännykkään ei enää riittänyt rahaa eikä laajakuvatelkkuun ja kotiteatteriin..." (En omista yliopistoa.)

"Töitä... Taidan olla allerginen töille, mutta katsotaanpa jos täältä nyt löytyisi jokin hyväpalkkainen työ tällaiselle ihmelapselle." Melisa otti lattialta sanomalehden ja alkoi selailla. "No juuripa niin... Huono työ, huono palkka... Oih! 'Politiikka, kampanjatyöntekijä, päiväpalkka 308 simeleonia!' Tämä on työ minulle!" Melisa ampaisi ylös tuolistaan ja soitti Veronalan kunnallisvirastoon. "Tuota, täällä on Melisa Lorenzo hyvää päivää. Mahtaisiko teillä olla vielä tuon kampanjatyöntekijän paikka vapaana..? Ai, on!? No sepä hyvä asia. Näemme siis huomenna. Kuulemiin!"

Melisa kuuli pihalta ihmeellista mekkalaa, kuin puhetta. Kun hän avasi kotinsa oven, pihalla seisoi kolme ihmistä; kaksi naista ja yksi mies, jotka huusivat: "TERVETULOA VERONALAAN, MELISA!" Melisa asteli hämmentyneenä kotinsa portaat alas ja tervehti ensimmäisenä suippokorvaista naista, joka esitteli itsenä Titania Unelmalaksi. "No, hauska tavata, Titania", Melisa tervehti lämpimästi hymyillen.

"Melisa, oletko kuullut vihanneksien pösrriromahduksesta? Onneksi ehdin myydä kaikki Herkkukurkun osakkeeni sievoiseen summaan en tuota romahdusta." Titania selitti posket hehkuen. "Tuota, isäni omisti Herkkukurkun osakkeita myös, ja hän myi ne viime viikolla, jos nyt oikein muistan..." Melisa tuumiskeli.

Kohta hän huomasi Titanian oudot korvat. 'Onkohan hän maahinen tai menninkäinen?' Melisa mietiskeli ja yritti muistella satuja, joita hänen äitinsä oli kertonut hänelle, kun hän oli ollut pieni.

Seuraavaksi Melisa tapasi miehen, joka esitteli itsensä Tomi-Petteri Ryyniläksi. 'Tämä mies on varmaan erittäin mielenkiintoinen, kun on outo nimikin', Melisa tuumasi, mutta huomasi pian, että miehessä ei muuta mielenkiintoista sitten ollutkaan kuin murtunut nenä. 'Tuosta ei minulle miestä tule', Melisa päätti.

"Tämä nenä murtui jääkiekko-ottelussa. Olin aina otteluiden sankari", Tomi sanoi mahtaillen, ja Melisa piti miehestä hetki hetkeltä vähemmän. "Kuules, muru, mitäs jos mentäisiin joskus vaikka Ches Maurizeen syömään?" Toni sanoi ja iski silmää. Melisa kääntyi ympäri ja työnsi sormet kurkkuunsa.

Kun Melisa oli todennut, että tästä porukasta ei hänelle kumppania löytynyt, hän päätti lähteä Stadille miesjahtiin. Hän juoksi sisälle, tarttui puhelimeen ja soitti suositulle taksiyhtiölle, jota hänen vanhempansakin aina käyttivät.

"Tänne!", Melisa sanoi ja ojensi taksikuskille paperilapun. Taksikuski nosti peukalonsa pystyyn ja sanoi: "Ihan minne vain haluatte, kaunis neiti." Jotenkin kummasti Melisalle tuli hirveä yökkimiskohtaus.

(En muita tämän paikan nimeä. Sanon tätä vaikka Ravintola Cheriksi.) Cherissä ollessaan, Melisa tunsi jotenkin hirveän tunnelman, eikä paikan ruokakaan ollut hyvää, ja tarjoilijat kaatuilivat miten sattuu ja ruuat lentelivät. Kostoksi hirveästä syömäkokemuksesta Melisa ripotteli saippuaa suihkulähteeseen ja lähti käkättäen toiseen paikkaan.

50 luvun kuppilassa hän oli törmännyt erittäin mukavaan mieheen nimeltä Simppa Saarivuori. Simppa osoittautui mukavaksi, kohteliaaksi mieheksi, joskaan ei ollut mustia hiuksia, mutta hän ei lemunnut ja hän oli hyväkuntoinen. 'Tämän miehen minä otan', Melisa ajatteli. Hän tutustui Samppaan paremmin, ja huomasi, että viihtyi tämän seurassa. Kaiken huipuksi mies piti hänen huomionosoituksistaan ja flirttailustaan ja suudelmistaan.

"Haluaisitko, että tilaisisin meille pöydän?" Melisa kysyi Sampalta. "Voi, se olisi ihanaa." "Hmm..." Melisa mutisi kun tutkiskeli ruokalistaansa. "Sampalle härän sisäfileetä ja minulle possunlihaa." "Selvä, madame." Kun ruuat tuotiin pöytään, niistä lähti vallan ihana tuoksu. "Mmm... ihana tuoksu." Melisa huudahti ja tyrkkäsi ruokaa Sampan suuhun. "Mphmmm... (nielaus) Aivan, erittäin ihana tuoksu, ja makukin on taivaallinen - ainakin sinun possunlihassasi."

Seuraavana aamuna Melisaa tultiin hakemaan jo kahdeksalta töihin. "Siis mitä mieltä on herättää ihminen näin aikaisin ylös?" Melisa ihmetteli, mutta nousi kuuliaisesti ylös ja lähti töihin. Töistä hän palasi 308 § rikkaampana. Rahoista hän tuhlasi 15 § uusiin lakanoihin. "Aah, kuinka nämä lakanat tuntuvat ihanilta", hän huokasi töiden jälkeen. "Olen niin... (haukotus) väsynyt..."

Melisa oli kutsunut Sampan kotiinsa, kun oli herännyt. Hän pyysi Samppaa muuttamaan taloon ja Samppa suostuikin oikein ilomielin. Seuraavana päivänä Melisalla oli suunnitelmia, jotka hän panisi täytäntöön vähin äänin, kunhan nyt tämä Samppa ensin töihin lähtisi...

Kun Samppa palasi töistä kotiin, hänen mielensä valtasi ensin shokki, sitten järkytys, sitten karjuminen, sitten ihailu. "M-mitä sinä olet tehnyt?" Samppa sanoi. "Eikö olekin hieno?" Melisa sanoi pirteästi. "Meidän ensimmäinen oma kotimme. Soitin eräälle tutulle remonttiyhtiölle..."

Hieman myöhemmin, itse asiassa muutamaa minuuttia myöhemmin, Melisa kysyi, haluaisiko Samppa mennä hänen kanssaan kihloihin. "Tietenkin minä haluan!" Samppa huudahti. "Hulluhan minä olisin jos en menisi." Riemuissaan Melisa lennähti miehensä kaulaan ja vaati tätä rentoutumaan kanssaan sänkyyn. "No, kun sinä nyt kerran vaadit..."

"Haluaisitko sinä lapsia? Tyttösiä kenties?" Melisa kyseli mieheltään. "Ei, kyllä lapsemme pitää olla roteva poika, niin kuin minä." "Sinä? Roteva? Älä naurata." Melisa huudahti ja virnisti. "No, aivan sama onko lapsemme tyttö vai poika... Sinähän sen kuitenkin päätät." Ja siinä samassa Melisa oli jo kaapannut miehensä kainaloonsa ja seuraavassa hetkessä tyynyt lentelivät sängyltä pois.

Saako Melisa lapsia? Mitä minä höpisen... Siis lapsen? Entä mitä tapahtuu Sampalle? En tiedä itsekään, kun en ole vielä pelannut niin pitkälle. :D